Vihjeeksi rippikouluun – Inhimillinen tekijä 2.3.2012

Ylen Inhimillisessä tekijässä pe 2.3. klo 22.00 keskusteltiin lasten ja nuorten kasvattamisesta otsakkeella Kurittomat kakarat: Lapset ovat yhä levottomampia. Lääkkeeksi lisää kuria? Vieraina olivat näyttelijä Rinna Paatso, opettaja Tiina Keskinen ja psykologi Mikko Kampman. Mieleeni tuli idea pieneksi rippikoulun opettajien ja mahd. isosten koulutukseksi keväällä ennen rippikoulujen alkua: Katsotaan ensiksi edellä mainittu ohjelma ja keskustellaan […]

Lue lisää >>

Rippikoulu osana nuorten itsenäistymisprosessia/saarna joulun jälkeisenä sunnuntaina

Ennen kirkkovuodessa oli Uudenvuodenpäivän jälkeen Uudenvuodenpäivän jälkeinen sunnuntai. Nykyisessä kirkkovuodessamme sen nimi on 2. sunnuntai joulusta (ensi sunnuntai) Vuonna 1992 olen pitänyt saarnan Uuudenvuodenpäivän jälkeisenä sunnuntaina rippikoulujen avausjumalanpalveluksessa. Kirkoin oli kutsuttu myös rippikoululaisten vanhemmat ja muut läheiset. Niin, että sellainen nuorten kasvuun ja itsenäistymiseen liittyvä saarna oli. Saarnateksti sattui olemaan tarkoitukseen sopiva. Saarna tarkastelee minusta […]

Lue lisää >>

Teatterielämys – saarna

Vuonna 1976, nuorena pappina, katsoin Joensuun kaupunginteatterissa John Boynton Priestleyn näytelmän Tarkastaja tulee. Oli minulle sellainen elämys, että kotiin mentyäni kirjoitin välittömästi näytelmän juonen muistiin. Aina kun luen sen ääneen, päänahkani kiristyy ja kurkkuani nykii, koskettaa siis perustunnettani. (vastaavalla tavalla minulle kävi kerran katsoessani näytelmää Myrskyluodon Maija.) Muistiinpanoni olen lukenut sellaisenaan ainakin kerran saarnassa, muutaman […]

Lue lisää >>

Jeesuksenhan kaikki tuntee!

(ilmeisesti jatkorippiksen hartauspuhe) Jeesuksenhan kaikki tuntevat. Sehän on se, joka syntyi kaksi tuhatta vuotta sitten, kärsi Pontius Pilatuksen aikana, nousi kuolleista. Hänestä puhutaan aina kirkossa ja rippikoulussa pidettiin oikein oppitunteja. Mutta kuka hän on, mitä hän sinulle merkitsee? – Siinä kysymysten kysymys, johon jokainen joutuu itselleen vastaamaan. Minä uskon Jeesukseen…näin alkaa se toinen uskonkohta. Mutta […]

Lue lisää >>

Kirkastussunnuntai

(Kesän rippikouluryhmä kirkossa) Matt. 17: 1-8 Kuuden päivän kuluttua Jeesus otti mukaansa Pietarin sekä Jaakobin ja tämän veljen Johanneksen ja vei heidät korkealle vuorelle yksinäisyyteen. Siellä hänen ulkomuotonsa muuttui heidän nähtensä: hänen kasvonsa loistivat kuin aurinko ja hänen vaatteensa tulivat valkeiksi kuin valo. Samassa heille ilmestyivät Mooses ja Elia, jotka keskustelivat Jeesuksen kanssa. Pietari puuttui […]

Lue lisää >>

Istumme tässä viimeistä iltaa

Ensinnäkin minulla on tarve kertoa teille jotain itsestäni. Siis, jotenkin siihen malliin, että en ole vain pappi, jossakin roolissa, että ihan samoja kysymyksiä ja vaiheita olen elänyt läpi, kuin tekin nyt, vuodet vain vierivät, minulla on ihan henkilökohtainen uskonelämä. Ja jos jotain ammatin puolesta osaan ja tiedän uskonasioista, ei se kovin pitkälle auta, ei usko […]

Lue lisää >>

Loppiainen

(Rippikoulun aloitus) Matt. 2: 1-12 (1. vuosikerta) Kun Jeesus oli syntynyt Juudean Betlehemissä kuningas Herodeksen aikana, Jerusalemiin tuli idästä tietäjiä. He kysyivät: “Missä se juutalaisten kuningas on, joka nyt on syntynyt? Me näimme hänen tähtensä nousevan taivaalle ja tulimme osoittamaan hänelle kunnioitustamme.” Kuullessaan tästä kuningas Herodes pelästyi, ja hänen kanssaan koko Jerusalem. Hän kutsui koolle […]

Lue lisää >>

3. sunnuntai helluntaista

(rippikoululaisia kirkossa) Luuk. 9: 57-62 Kun he tekivät taivalta, muuan mies sanoi Jeesukselle: “Minä seuraan sinua, minne ikinä menetkin.” Jeesus sanoi hänelle: “Ketuilla on luolansa ja taivaan linnuilla pesänsä, mutta Ihmisen Pojalla ei ole, mihin päänsä kallistaisi.” Eräälle toiselle Jeesus sanoi: “Seuraa minua!” Tämä vastasi: “Herra, anna minun ensin käydä hautaamassa isäni.” Mutta Jeesus sanoi […]

Lue lisää >>

4. sunnuntai hellunhtaista

(saarna messussa, jossa rippikoulu mukana) Luuk. 15: 11-32 Jeesus sanoi: “Eräällä miehellä oli kaksi poikaa. Nuorempi heistä sanoi isälleen: ‘Isä, anna minulle osuuteni omaisuudestasi.’ Isä jakoi omaisuutensa poikien kesken. Jo muutaman päivän päästä nuorempi kokosi kaikki varansa ja lähti kauas vieraille maille. Siellä hän tuhlasi koko omaisuutensa viettäen holtitonta elämää. Kun hän oli pannut kaiken […]

Lue lisää >>

2. sunnuntai helluntaista

(päiväjumalanpalveluksen saarna rippikoulun aikana) Luuk. 16: 19-31 Jeesus puhui tämän vertauksen: “Oli rikas mies. Hänen vaatteensa olivat purppuraa ja hienointa pellavaa, ja päivästä päivään hänen elämänsä oli pelkkää ylellisyyttä ja juhlaa. Mutta hänen porttinsa pielessä virui köyhä Lasarus, täynnä paiseita. Köyhä olisi nälkäänsä halunnut syödä niitä ruokapaloja, joita rikkaan pöydältä putoili. Koiratkin tulivat siihen ja […]

Lue lisää >>
Bitnami