Hellittämätön usko/sairasta oppimassa

Mappejani siivotessa huomasin, että seuraava 2. paastonajan sunnuntaina 1995 pidetty saarna ei ollut blogissani, eikä Sepon Sanomaa – saarnakokoelmassani. Kirjoitin sen blogiini sydän sykkyrällä, sillä siihen sisältyvä, minulle 70-luvulla läheltä tutuksi tullut ihmiskohtalo, joka auttoi ymmärtämään, mitä hellittämätön usko on? Miten voimme ymmärtää Jeesuksen lupauksen rukousten kuulemisesta, kun pitkällinen ja harras rukouksemme ei johda toivottuun tulokseen?

Mark. 9: 17-29

Eräs mies väkijoukosta sanoi Jeesukselle: ”Opettaja, minä toin poikani sinun luoksesi. Hänessä on mykkä henki. Se ottaa hänet valtaansa missä vain. Se paiskaa hänet maahan, ja hän kuolaa ja kiristelee hampaitaan ja menee aivan jäykäksi. Pyysin, että opetuslapsesi ajaisivat hengen pois, mutta ei heistä ollut siihen.”
    Silloin Jeesus sanoi heille: ”Voi tätä epäuskoista sukupolvea! Kuinka kauan minun on vielä oltava teidän keskuudessanne? Kuinka kauan minun pitää kestää teitä? Tuokaa poika minun luokseni.” He toivat pojan Jeesuksen luo. Jeesuksen nähdessään henki heti kouristi poikaa, ja tämä kaatui, kieriskeli maassa ja kuolasi. Jeesus kysyi pojan isältä: ”Kuinka kauan hänellä on ollut tämä vaiva?” ”Pienestä pitäen”, vastasi mies. ”Henki on monet kerrat kaatanut hänet, jopa tuleen ja veteen, jotta saisi hänet tapetuksi. Sääli meitä ja auta, jos sinä jotakin voit!” ”Jos voit?” vastasi Jeesus. ”Kaikki on mahdollista sille, joka uskoo.” Silloin pojan isä heti huusi: ”Minä uskon! Auta minua epäuskossani!”
    Kun Jeesus näki, että väkeä tuli aina vain lisää, hän käski saastaista henkeä sanoen: ”Mykkä ja kuuro henki, minä käsken sinua: lähde pojasta äläkä enää mene häneen!” Henki huusi, kouristi poikaa rajusti ja lähti hänestä. Poika jäi makaamaan elottoman näköisenä, ja monet sanoivatkin: ”Nyt hän kuoli.” Mutta Jeesus tarttui häntä kädestä ja auttoi hänet jalkeille, ja hän nousi.
    Kun Jeesus sitten oli mennyt sisään ja vain opetuslapset olivat paikalla, nämä kysyivät häneltä: ”Miksi me emme kyenneet ajamaan sitä henkeä pojasta?” Hän vastasi: ”Tätä lajia ei saa lähtemään muulla kuin rukouksella.”

Tämän päivän evankeliumi on nostanut mieleeni erään tytön, jolle pidin rippikoulua. Pian rippikoulun jälkeen hän alkoi tuntea nivelissään ja lihaksissaan kipuja, jotka tulkittiin reuman oireiksi.

Havainto ei aiheuttanut ensi alkuun kovin suurta hätäännystä. Arveltiin niitä ja näitä, että se nyt on jotain paranevaa lajia. – Kyllä nykyinen lääketiede asian selvittää.

Tytön vanhemmat olivat uskovaisia. Luottivat Jumalan apuun ja pystyivät välittämään kokemaansa turvallisuuden tunnetta myös tyttärelleen. Mutta tilanne paheni. Oireet alkoivat jo muutaman vuoden päästä näkyä nivelten ja sen myötä liikkumisen jäykkyytenä.

Rukous jatkui ja voimistui. Tyttö tuli tietoisesti uskoon ja rukousrintama laajeni. Kaikesta huolimatta sairaus paheni. Pian liikkumiseen tarvittiin apuvälineitä. Tyttö ei kuitenkaan menettänyt elämän haluaan ja iloista hymyään. Solmi avioliitonkin uskovaisen pojan kanssa.

Alkoi järjestelmällinen rukoustyö. Avioliiton perusasioita näytti olevan rukous ja luottamus siihen, että Jumala parantaa. – ”Vielä elämme onnellisia yhteisiä päiviä.”

Tämä visio kannatteli heitä ja kannusti hellittämättömään rukoustaisteluun. Myös vanhemmat omalla tahollaan olivat vakuuttuneita siitä, että heidän tyttärensä paranee.

Kului taas muutama vuosi. Olin jo unohtanut koko tapauksen, kun näin syvältä minua kouraisevan näyn: Aviomies työnsi vaimoaan pyörätuolissa. – Olivat kuitenkin onnellisen näköisiä, molemmat. Elämä sujui ja kotiaskareet onnistuivat pyörätuolistakin käsin.

Yhä heidän sisimmässään eli ajatus, että Jumala parantaa.

Se tuntui minusta ahdistavalta. Olisi jotenkin tehnyt mieli neuvoa heitä, auttaa luovuttamaan ja löytämään elämäänsä uusia näkyjä, toisenlaisia visioita.. Mutta, kuinka olisin voinut neuvoa heitä?

Nyt tuo tyttö oli 34-vuotias pyörätuolipotilas, reuman vaikeasti vammauttama nainen.

Kun olen rippikoulussa opettanut otsakkeella mitä usko on? ja kertonut, että se on ensin avuttoman turvautumista Jumalaan, sitten rukouksen kuulemisen jälkeen luottamusta ja lopulta sitoutumista Jumalan tahtoon. Raamatun esimerkkinä turvautumisesta olen käyttänyt esimerkkinä tämän päivän evankeliumitekstiä.

Siinä isä on hätääntynyt poikansa vaikean sairauden vuoksi. Ensin hän tuo poikansa opetuslasten parannettavaksi, mutta kun nämä eivät siihen pysty, hän kääntyy suoraan Jeesuksen puoleen.

Hän ei ole kiinnostunut niinkään oman uskonsa erinomaisuudesta, kuin poikansa terveydestä. Kun Jeesus epäilee hänen uskoaan, hän tokaisee hätääntyneenä: ”Herra minä uskon, auta minua epäuskossani.”

Tämän sunnuntai aihe on: Hellittämätön usko ja siitähän evankeliumi kertoo: Isä ei anna periksi. Mutta ymmärtääksemme asian syvyyden, meidän on luotava mielikuva isän vuosikausia, pojan lapsuudesta saakka, kestäneestä hädästä ja tuskasta. – Hätä ohjaa hänen käyttäytymistään. Avuton siinä turvautuu häneen, joka voi auttaa.

Isän hellittämätön taistelu palkittiin. Hän sai kokea tämän riemun päivän. – Nähdä poikansa terveenä.

Palaamme sitten alussa kertomani tytön tapaukseen: Mitä sinä sanoisit hänelle? Rohkaisisitko häntä uskomaan yhä, hellittämättä, että hän paranee, niin kuin parani tämän päivän evankeliumin poika. Sanoisitko, että Jumala auttaa ajallaan.

Tuskinpa! Olemmehan kaikki jotenkin kypsyneet siihen, että Jumala ei ole meidän käskettävissämme, että emme voi painostaa häntä rukouksemme syvällisyydellä, voimalla tai taidolla. Sairauskin kuuluu tavalla tai toisella elämäämme, vaikkemme sitä aina ymmärrä.

Pitäisinkö siis tuolle vammautuneelle naiselle oppitunnin kärsimyksestä, rukouksesta tai uskosta.? En toki! Neuvomisen ja opettamisen tarve on loppunut minulta ajat sitten. Ainut aidolta tuntuva asenne on kysyä häneltä: Mitä sinulle nyt kuuluu?

Haluaisimme ymmärtää kärsimystä ja auttaakin, selittää kärsimyksen pois, mutta emme pääse sisälle sen ihmisen kokemukseen, jonka on pakko elää kärsimyksen kanssa.

Mitä siis sanoisit? ”Jumala auttaa tavallaan.” Haluaisitko auttaa häntä vapautumaan uuvuttavasta sitoutumisesta näkyyn, joka ei kuitenkaan toteudu. Näkemään sitä muuta hyvää, mitä Jumala on hänen elämäänsä antanut.

Ehkäpä moni meistä jotain tällaista yrittäisi. Mutta onko se aitoa ja viisasta?, kyselen. Yrittäisinkö riistää häneltä sen ainoan toivon, joka hänellä on? – Helppoa se on maalta neuvoa, kun merellä on hätä. Olisinko itse valmis luovuttamaan?

Huomaatko? Nämä ovat kuin Jobin ystävien neuvoja hänen suunnattomassa hädässään. Haluaisimme ymmärtää kärsimystä ja auttaakin, selittää, työntää kärsimyksen sivuun. Emme pääse sisälle sen ihmisen kokemukseen, jonka on pakko elää tuo taakka harteillaan.

Mitä minä sanoisin tuolle keski-iän kynnykselle ehtineelle rippikoululaiselleni kaikkien näiden vuosien jälkeen? Pitäisinkö oppitunnin kärsimyksestä, rukouksesta tai uskosta?

En toki!  Neuvomisen ja opettamisen tarve on loppunut ajat sitten. Ainut aidolta tuntuva tarve on kysyä: Mitä sinulle nyt kuuluu? Mitä olet oppinut elämästä, Jumalasta ja uskosta? Tai: Vieläkö sinä uskot?

Sairasta oppimaan menisin.

En näkisi oikeudekseni odottaa myönteistä vastausta, mutta jos saisin vastauksen: Vielä, vielä uskon, kuuntelisin sydän sykkyrällä ihmeellistä kertomusta Jumalan suurista mahdollisuuksista ja yllättävistä teistä.

Sitten tekisin päätelmän: Tämä on sitä hellittämätöntä uskoa, tämä, jos mikä.

Huomaatteko, miten asia muuttuu jotenkin käänteiseksi. Ei ole enää kysymys siitä, että jääräpäisyydelläni ja hellittämättömyydelläni taivutan Jumalan tahtooni, vaan siitä, että uskon hellittämättä silloinkin, kun elämässä on vaikeaa ja asiat menevät tahtoni vastaisesti. Uskon, että kaikki on sittenkin kaikkitietävän Jumalan rakastavissa ja turvallisissa käsissä.

Näitä emme pysty toisillemme neuvomaan. Ne ovat elämän koulussa ja uskon kilparadalla opittavia asioita.

Meidän näköalamme on usein liian lyhyt.: Kaiken pitäisi toteutua tässä elämässä. Siksi emme ymmärrä, tyydy ja jaksa odottaa.

Hellittämätön usko sen sijaan ankkuroituu aina ajan rajan taa, sinne missä täällä vajaaksi jäänyt muuttuu täydelliseksi ja missä täällä käsittämätön löytää tarkoituksensa.

 

Jätä kommentti

Kommentit tulevat julkisiksi ylläpidon hyväksynnän jälkeen.

*

Bitnami