Uudenvuoden aatto

Luuk 13: 6-9
”Jeesus esitti vielä vertauksen: » Eräällä miehellä oli viinitarhassaan kasvamassa viikunapuu. Hän meni etsimään siitä hedelmiä, mutta ei löytänyt. Silloin hän sanoi puutarhurille: ‘ Jo kolmena vuotena olen käynyt etsimässä hedelmiä tästä viikunapuusta, mutta en ole löytänyt. Kaada se, sehän vain vie voiman maasta.’ Mutta puutarhuri vastasi: ‘ Herra, anna sen olla vielä yksi vuosi. Minä muokkaan ja lannoitan maan sen ympäriltä. Jospa se ensi vuonna tekee hedelmää. Jollei niin käy, käske sitten kaataa se.»

Vuodet vierivät ja aika kuluu. Sen huomaamme erityisesti syntymäpäivänä ja vuoden vaihteessa, lasten kasvaessa ja nuorison varttuessa.

Noinko nuori olin silloin?
Nyt olen itse tässä.

Elämä on kuin ohi kiitävä hetki.
”Kiitävä aika, vierähtävät vuodet, miespolvet vaihtuvat vuorollaan.”

Mikä on muuttunut vuodessa? Mikä siitä mitä odotin, mihin vuosi sitten tarrauduin.
Vai jatkuuko kaikki niin kuin ennen?
Samat ongelmat, pelot, uhat?
En ole saanut muutetuksi asenteitani, käytöstäni?
Ihmissuhteissa hiertää?
Rakastaminen on yhtä vaikeaa.
Toisen hyväksyminen: rakkaus, läheisyys, ilo, myönteinen elämänasenne.

Vai onko sisikunta ilosta sykkyrällään. En olisi uskonut. Nyt se tapahtui. Elämä kirkastui. Elämän tarkoitus, rakkaus syttyi.
Usko kirkastui.
Jumalan läheisyyden kokemus muhii sydämessä.
”Kiitos Herralle hallelujaa”, tinkii purkautumaan ulos, aitona, hyväilevänä ja kirkkaana.

Esimerkkejä nämä vain tietysti ovat. Monenlaisia tuntoja sisällä pyörii, tuntoja.
Ja unelmia. Eteenpäin on elävän mieli.

– Josko ensi vuonna? – Kunpa tämä saisi jatkua?

Luetussa uuden vuoden aatoksi valitussa evankeliumissa, Jeesus puhuu kerran vuodessa tapahtuvasta hedelmänkorjuusta.

Hedelmättömälle viikunapuulle, jonka elinympäristö muokatussa ja suojatussa viinitarhassa oli ollut suotuisa, annettiin vielä yksi vuosi armonaikaa.
Kirves jäi puun juurelle, joka ei tehnyt hedelmää.

Ensi kuulemalla vertaus tuntuu hiostukselta:
Ponnistele, ponnistele, yritä vielä.
Tämä vuosi, sitten seuraava ja vielä seuraava.
Eikä päätä näy.

Sinnikkyys on hyve sekin, mutta eihän hiostamista aina jaksa.
Yrittämisen ja epäonnistumisen jatkuminen johtaa välinpitämättömyyteen ja kyynisyyteen.
Jossakin pään pitäisi häämöttää.
Tai jotenkin toisin – syvemmin – tämä asia käsittää.

Juutalaiset olivat sitä mieltä, että ihmisen onni ja onnettomuus on jotakuinkin suoraan verrannollinen heidän elämänsä laatuun, että onnettomuuteen joutuneiden – Jeesus viittaa opetuksessaan juutalaisten historian suuriin onnettomuuksiin – on täytynyt elää muita jumalattomammin.
Että siksi onnettomuus noita toisia, mutta säästi heidät.

Jeesus torjuu ajatuksen ja sanoo opetuksensa loppukaneettina loppukaneettina:
Ellette tee parannusta, samoin te kaikki hukutte.

– Jos Jumala vaatisi teidät tilille, teidän kävisi huonosti.
Armoa se on, että te ylipäätään saatte elää.

Vertauksen kärki osoittaa siis kaikkea itseriittoisuutta ja kovuutta:
Luuletko olevasi parempi, kuin toinen?
Etkö näe kovuuttasi ja itsekkyyttäsi.

Jeesuksen sanojen kohteena on itseriittoinen kovuus, joka halveksii toista.

Elämme armosta päivästä päivään ja vuodesta vuoteen.
Itseensä menemistä ja parannuksen tekemistä, armon varassa elämistä sitä riittää niin kauan kuin, seurakunnan aikaa yli päätään.

Miten osaisin ottaa elämän Jumalan lahjana, elää armosta? Miten kestäisin kovettumatta ja tulematta kyyniseksi., suistumatta välinpitämättömyyteen ja liittymättä syyttäjien kuoroon?

Miten voisin elää kasvokkain omien heikkouksieni ja haavojeni kanssa, etten tekisi niistä takkaa toisille?

Turvaamalla Jeesukseen, liittymällä häneen, elämällä hänen kanssaan, hänen seurassaan.

Seurakunta on parhaimmillaan, kuin hoitokoti tai sairaala, jossa saamme olla juuri sitä kuin olemme, kovettamatta sydäntämme, peittelemättä haavojamme, kipujamme ja pelkojamme.
Saamme jatkaa hauraina parannusta ja armoa tarvitsevina.

”Vielä tämä vuosi” merkitsee myös vakavaa kehotusta ja varoitusta:

Tämä armonaika, jolloin meille julistetaan anteeksiantamuksen evankeliumia, on sittenkin rajoitettu ja loppuu vääjäämättömästi kerran.

Hakeutukaamme siis Jeesuksen hoitoon: seurakuntaan, yhteiseen jumalanpalvelukseen, ehtoolliselle, kristittyjen yhteyteen, yhteiseen rukoukseen, sielunhoitoon ja rippiin. Eläkäämme lähellä Jumalaa ja toisiamme, avoimina ja rehellisinä. Tänään ja huomenna, ensi vuonna ja seuraavina vuosina.
Silloin olemme hyvässä turvassa.
Ja Jumalan Henki todistaa yhdessä meidän henkemme kanssa, että heikkoina ja vajavaisina olemme kuitenkin Jumalan lapsia, joista hän pitää huolen.

Raamatussa puhutaan ajan kulumisesta myös lyhyemmällä sykkeellä: päivistä ja hetkistä.

Eilinen on mennyt.
Huomisesta en tiedä.
Mutta tänään auttaa Herra. Juuri tänään on otollinen hetki ja pelastuksen päivä.
Viivyttely on verukkeiden keksimistä.
Taakse katsominen enteilee jo luopumista.

Elämän tosiasiat sen opettavat ja Raamattu siitä puhuu ja virsi: että on elettävä päivä kerrallaan…tässä hetkessä.

Elämä on nyt.

Jätä kommentti

Kommentit tulevat julkisiksi ylläpidon hyväksynnän jälkeen.

*

Bitnami