Rippikoulu osana nuorten itsenäistymisprosessia/saarna joulun jälkeisenä sunnuntaina

Ennen kirkkovuodessa oli Uudenvuodenpäivän jälkeen Uudenvuodenpäivän jälkeinen sunnuntai. Nykyisessä kirkkovuodessamme sen nimi on 2. sunnuntai joulusta (ensi sunnuntai) Vuonna 1992 olen pitänyt saarnan Uuudenvuodenpäivän jälkeisenä sunnuntaina rippikoulujen avausjumalanpalveluksessa. Kirkoin oli kutsuttu myös rippikoululaisten vanhemmat ja muut läheiset. Niin, että sellainen nuorten kasvuun ja itsenäistymiseen liittyvä saarna oli. Saarnateksti sattui olemaan tarkoitukseen sopiva. Saarna tarkastelee minusta osuvasti rippikoulun luonnetta ja sisältöä ja nuoren itsenäistymisprosessia. Kirjoittelin sen siis tänne blogiinkin, ei ennen julkaistu.

Matt 12: 46- 50
Jeesuksen vielä puhuessa väkijoukolle hänen äitinsä ja veljensä olivat tulleet paikalle. He seisoivat ulkona ja tahtoivat puhua hänen kanssaan. Joku tuli sanomaan Jeesukselle: “Äitisi ja veljesi ovat tuolla ulkona ja haluavat puhua kanssasi.” Mutta Jeesus vastasi sanantuojalle: “Kuka on äitini? Ketkä ovat veljiäni?” Hän osoitti kädellään opetuslapsiaan ja sanoi: “Katso, tässä ovat minun äitini ja veljeni. Jokainen, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon, on minun veljeni ja sisareni ja äitini.”

U-uu…u-uu…u-uu. (pappi huhuilee)
Tiedätkö. mitä se oli?
Suden ulvontaako? Ei

Entisen YK:n pääsihteerin, U-Thantin äiti se siinä huhuili poikaansa syömään.

Ajatellaanpa hetki U-Thantin äidin osaa:
Poika kiertelee ympäri maailmaa. Pitää puheita., antaa lausuntoja ja järjestelee maailman asioita. Salamavalot välähtelevät, mikrofonit ja kamerat kurottelevat kaulojaan aina sinne, missä hän salkku kainalossa, maailman mahtimiesten kanssa liikuskeleekin. Ja televisio välittää lähes kaiken maailmalta: ajatuksia, mielipiteitä, lausuntoja.
– Kaikki on uutisen arvoista asiaa.

Voimme kuvitella, miten hän jälleen kerran Kuala-Lumburissa lausuu jotain merkittävää ja rakentavaa, kun äiti seuraa pienessä maaseututorpassaan tavoittaa poikansa puheessa tutun sanakäänteen:
– Tuotahan minä sille aina yritin teroittaa., hän toteaa ja pyyhkii silmäkulmiaan.
– On asiansa oppinut. Äidin pikku-U…kunnon poika.

Kaipa U käväisi joskus kotonakin, äitiä katsomassa. Istui vanhasta muistista omalla paikallaan pirtin pöydässä, siinä rahin päässä, oikealla kulmalla.
Muisteltiin menneitä. Tutut tunnelmat ja tunteet palasivat mieleen.

Siitä se lähti U ja kasvoi vähitellen itsenäiseksi aikuiseksi, jota maailman mahtimiehet kuuntelivat…ihan tosissaan.
………………………………………………….

Äiti ja poika – torpan mummo ja YK:n pääsihteeri. Suurille joukoille UT oli pelkästään arvostettu ja viisas – kaukainen valtiomies. Äidille hän oli myös poika – suuri diplomaatti ja poika. – Molempia.

Miten lavealta ja syvältä tuo äiti ymmärsikään elämää ja miten suuri vaikuttaja hän olikaan. Siellä äidin luomassa kodin ilmapiirissä kypsyivät maailman historiaa ohjailevat ajatukset ja asenteet.

Mutta nyt U oli itsenäinen aikuinen.
Tuskinpa äidillä oli tarvetta neuvoa tai ohjailla pääsihteeripoikaansa maailmanrauhan rakentamisessa. Oletettavasti hän iloitsi, että hänen pojastaan oli kasvanut kelpo mies, joka pystyi täyttämään oman paikkansa ihmiskunnan historiassa

Ei äiti, omasta merkittävästä tehtävästään huolimatta, olisi pystynyt YK:n pääsihteeriksi. Mutta eipä U:kaan olisi pystynyt äitinsä paikkaa täyttämään.
– Molemmat täyttivät oman paikkansa ja tehtävänsä. Tyytyväisyys ja kunnioitus olivat varmaan molemminpuolisia.
…………………………………………

Itsenäistyminen, itsenäistymisprosessi on tietysti aikalailla ajankohtainen teille rippikouluanne aloittelevat nuoret ja meille (Oma poikani oli rippikoululaisten joukossa tuona vuonna 1992, huom. tämän lukijalle), teidän vanhemmillenne.

Me vanhemmat iloitsemme nähdessämme teissä itsenäisen ajattelun ja toiminnan merkkejä. Toisaalta tiedämme, että te nuoret tarvitsette vielä meitä: meidän tukeamme ja apuamme. Ja luonnollisesti toivomme, että olette saaneet tähän mennessä kodissanne edes kohtuullisen kasvupohjan, niin että voitte löytää kestävän perustan elämällenne.

Kaikista ei voi tulla YK:n pääsihteeriä, mutta jokaisesta voi kasvaa kunnon ihminen, joka täyttää oman paikkansa ja tekee oman osuutensa maailman historiassa, niin että me vanhemmat voimme iloiten seurata teidän edesottamuksianne maailmalla.
– Tässä itsenäistymisprosessissa auttaa myöskin rippikoulu.

Rippikouluopetus on luonnollisesti ns. tunnustuksellista, kristillisen seurakunnan opetusta, joka pyrkii tavalla tai toisella välittämään kristillisen elämänkatsomuksen

Tarkoitus ei kuitenkaan ole välittää teille ylhäältä päin valmiiksi pureskeltua elämänmallia ja yhdenmukaista ajattelutapaa. Kristillisessä uskossa on kysymys hyvin henkilökohtaisesta, Jeesuksen opetuksen pohjalta omaksutusta elämänkatsomuksesta ja uskosta. Tämän etsimisessä ja löytämisessä rippikoulu pyrkii teitä auttamaan.

Itse asiassa Jeesus on opettajanne ja me muut -vanhemmat ja opettajat, mukaan lukien rippikoulun isoset, olemme oppilaita. Olemme siis oppilastovereita.

Nyt varmaan ymmärrämme saarnan aiheena olleen Jeesuksen opetuksen, kun hän ikään kuin torjuu äitinsä ja veljensä ja sanoo sisarikseen, veljikseen ja äideikseen niitä, jotka tekevät hänen taivaallisen Isänsä tahdon.

Jeesus siis korostaa, että se mitä me teemme tai miten itsenäisinä ihmisinä elämme, on tärkeydessään perhesiteetkin ohittava asia.

Ei ole lainkaan yhdentekevää mille perustalle me elämämme rakennamme.
– Tämä on tietysti itsestään selvä asia.
Teillä nuorilla jos kellä on mielipiteitä: Jokin asia on hyvä, toinen paha. Jokin oikei, jokin väärin. Yksi tyyppi ihan Ok, toinen ihan pöhkö Jonkin asian te hyväksytte, toista vastaan protestoitte. Yhteen asiaan uskotte, toinen ohihan tyhmää.

Tämä kysely voi tietysti jatkua rippikoulussa, mutta toivottavasti siinä nousee esille uusiakin kysymyksiä: syviä, arkoja, ja kiinnostavia. Elämän tosi tarkoitukseen ja merkitykseen liittyviä.
– Ns. elämän ja kuoleman kysymyksiä.

Rippikoulussa teillä on suuri tilaisuutenne yhdessä meidän kanssamme kysellä, keskustella, etsiä ja löytää.

Oppaanamme on suuri yhteinen auktoriteetti, Jeesus Kristus, joka sanoi itseään totuudeksi ja joka sai opetuksellaan ja elämällään ihmiset kyselemään hämmästyneinä toisiltaan: Kuka tämä on? Hänhän puhuu niin kuin se, jolla on valta, eikä niin kuin heidän aiemmat opettajansa.

Hänen oppilainaan me kaikki: lapset, nuoret, vanhemmat, mummot, ukit tai vaikkapa diplomaatit, olemme sisaria ja veljiä. Siksi rippikoulu liittyy hyvin luontevasti murrosikään, itsenäistymisen ja aikuistumisen aikaan.

Rippikoulu auttaa teitä nuoria itsenäisen, henkilökohtaisen kristillisen elämänkatsomuksen ja uskon hahmottamisessa ja omaksumisessa.

Loppuhuipentuma voisi olla – saarnan alussa esitettyä U-thant-kuvitelmaa mukaillen – se, kun uskovan äidin pikku mussukka aikuisena lähetystyöntekijänä tulee käväisemään kotonaan, äitinsä matalassa majassa.

Tai – kun kaikista ei voi tulla lähetystyöntekijöitäkään – se, kun vanhemmat lapsensa kanssa, kotikirkossan rinnakkain seisten, tunnustavat yhteisen kristillisen uskonsa ja polvistuvat yhdessä ehtoollispöytään.

Miten usko syntyi ja mitä se yksityiskohdissaan sisältää, on mielenkiintoinen jakamisen ja keskustelun asia. Tärkeeintä yhteinen kokemus, jonka miljoonat meidän kanssa me ovat kokeneet, että Jeesus on tie, totuus ja elämä ja pystyy antamaan tyydyttävän vastauksen kaikkiin elämämme kannalta oleellisin kysymyksiin.

Häneen kannattaa sitoutua ja hänen oppilaakseen – päivän evankeliumin sanoja käyttääkseni – hänen veljekseen ja sisarekseen kannattaa tulla.

Jätä kommentti

Kommentit tulevat julkisiksi ylläpidon hyväksynnän jälkeen.

*

Bitnami