Johannes- aikansa radikaali – 3. adventtisunnuntain saarna

Joh 1: 19-28
Tämä on todistus, jonka Johannes antoi, kun juutalaiset lähettivät Jerusalemista pappeja ja leeviläisiä kysymään häneltä: “Kuka sinä olet?” Johannes tunnusti totuuden, hän ei sitä kieltänyt. Hän sanoi: “En minä ole Messias.” “Mikä sitten?” he kysyivät. “Oletko Elia?” “En ole”, Johannes vastasi. “Oletko se luvattu profeetta?” Hän vastasi: “En.”Silloin he sanoivat: “Kuka sitten olet? Meidän on vietävä vastaus niille, jotka meidät lähettivät. Mitä sanot itsestäsi?” Johannes vastasi: “Minä olen ääni, joka huutaa autiomaassa: ‘Tasoittakaa Herralle tie!’ Niinhän profeetta Jesaja on ennustanut.”
Niiden joukossa, jotka oli lähetetty Johanneksen luo, oli myös fariseuksia. He kysyivät häneltä: “Miksi sitten kastat ihmisiä, jos et ole Messias, et Elia etkä se profeetta?” Johannes vastasi: “Minä kastan vedellä, mutta teidän keskellänne on jo toinen, vaikka te ette häntä tunne, hän, joka tulee minun jälkeeni. Minä olen arvoton edes avaamaan hänen kenkiensä nauhoja.”

Joulu tulla jollottaa niin kuin ennenkin.

On lamaa ja työttömyyttä, mutta joulumarkkinat pelaavat entisillä mainoslauselmilla. Entisillä kulutuksen maksimoinnin malleilla kaikesta huolimatta rullataan.

Jotain pitäisi tehdä.. Pehmeistä arvoista puhutaan, mutta niihin ei osata tarttua.
– Herroja haukutaan.
– Politiikkoja parjataan
– Nousuun, nousuun tästä olisi päästävä…entiseen
– Radikaalien äänet eivät kuulu, suuntaa ei osata tai uskalleta muuttaa.
– Kukaan ei näe uutta kyllin selvästi tai jos näkee, ei uskalla sanoa.
– Ja jos sanoo, häntä ei oteta todesta.

Näinhän se on ollut maailman sivu ja jatkunee yhä edelleen, ellei romahdusta tapahdu.

Johannes Kastaja oli aikansa radikaali ja hänen tavassaan johtaa kyselijöitä Jeesuksen luo, meillä on paljon opittavaa.

Johanneksen luo tuli Jerusalemin hallintoviraston lähettämä tutkimusryhmä tehtävänään ottaa selvää, mikä tämä Johannes Kastaja oikein oli

Ylätasolla oli siis herännyt huoli siitä, että Johannes aiheuttaa tarpeetonta häiriötä ja levottomuutta kansan keskuudessa.

Tällaiseksi vaaratekijäksi koettiin Johanneksen saarna, jossa hän vaati kansaa pysähtymään ja tarkkaamaan itseään ja ympäröivän maailman menoa ja tekemään siitä oikeita johtopäätöksiä.

”Te kyykäärmeitten sikiöt, kuka on neuvonut teitä pakenemaan tulevaa vihaa.Tehkää sen sijaan parannuksen soveliaita hedelmiä!” Tähän tapaan Johannes oli saarnannut.

Miksi parannukseen kehottava saarna herättää vallanpitäjissä ärtymystä? Siksikö, että he ovat tottuneet olemaan oikeassa eivätkä ole tottuneet myöntämään virheitään?, vai siksi, että he eivät ole tottuneet näyttämään inhimillisyyttään. Vai siksi, että ihmisen on ylipäättään vaikea myöntää virheitään silloin kun joku toinen ne hänelle osoittaa? – Siinä tuntee joutuvansa jotenkin alistetuksi ja nöyryytetyksi.

Toiset toki saavat kaivaa virheitä kuinka paljon tahansa. Parkkiintunut poliitikko sen kyllä kestää. Osaa puolustautua, mutta onko poliitikon tai virkamiehen lupa myöntää erehtyneensä.?

Totuuden nimissä. On sellaistakin nähty! Karismaa omaava, suosittu poliitikko on voinut jopa nostaa arvostustaan tuomalla esille inhimillisyyttään ja erehdyksiään. Peli on kuitenkin tarkkaa ja säännöt kovat. Hyvin äkkiä heikkoutensa tunnustanut pudotetaan rajulla tavalla oksalta.

Valtataistelu, taktikointi ja tarkoituksenmukaisten mielikuvien luominen vaanivat lähellä. Ja media sen ainakin huomaa.

Poliittinen kulttuuri voisi olla toisenkinlainen. Tässä olisi otaksuttavasti yksi ratkaisu meidänkin kansamme ongelmiin. Jos tehdyt erehdykset myönnettäisiin ja koetettaisiin sitten lähteä uudelta pohjalta miettimään kestäviä ja uudessa tilanteessa käyviä keinoja, moni vaikea tilanne saattaisi ratketa ihan yllättävällä tavalla.

Valtataistelu, taktikointi ja tarkoitushakuinen mielikuvien luominen ovat aina lähellä.
Ehkä poliittinen kulttuuri voisi olla toisenkinlainen. Voimme otaksua, että juuri tässä olisi yksi ratkaisu meidänkin maamme synkkään tilanteeseen. Jos tehdyt erehdykset myönnettäisiin avoimesti ja koetettaisiin sitten lähteä yhdessä puhtaalta pöydältä etsimään uusia ratkaisumalleja, tilanne olisi pian ihan toisenlainen.

Niin…tuo lähetystö… Jerusalemin hallintoviraston tarkkailuryhmä, pappeja ja leeviläisiä, se oli ensiksi kiinnostunut Johanneksen ulkoisesta olemuksesta. Ilmeisesti he olivat kuulleet hänen merkillisistä suorapuheisista saarnoistaan ja ihmeellisistä askeettisista elämäntavoistaan:
Mikä mies se luulee olevansa?
Kuka sinä olet?, he tiukkasivat. Meidän on vietävä vastaus heille, jotka meidät lähettivät.

Ja Johannes sanoo olevansa ääni. Vain ääni, ei mitään enempää.
Huomiota ei siis tule kiinnittää hänen persoonaansa eikä hänen elintapoihinsa. Vain hänen äänensä on oleellista. Sanoma, mikä hänellä on.

Ja hän en sanomansa oli: Tasoittakaa tie Herralle. Tehkää parannus. Minun jälkeeni tulee toinen. Hän on se Messias. Minä en ole arvollinen edes avaamaan hänen kenkiensä nauhoja.

Tässä olemme merkillisellä rajalla.
Mitä niin uutta ja ihmeellistä Jeesus tuo, että Johannes väistyy kokonaan sivuun?

Johannes liikkui moraalin alueella. Hänen sanomansa kosketti jotain, joka ihmisissä oli jo entuudestaan: kysymys oikeasta ja väärästä, omantunnon luonnollisesta toiminnasta.

Siihen Johannes latasi sanomallaan: Tutkikaa itseänne. Tuntekaa itsenne. Olkaa rehellisiä. Kantakaa vastuunne!

On luonnollista ja tunnettua, että hyvän ja pahan kysymyksistä itse kullakin ihmisellä on mielipiteitä ja sanottavaa. Jokaisella on oma kantansa siitä, mikä on oikein ja mikä väärin, mikä syntiä, mikä taas ei. Näistä kysymyksistä on helppo herättää keskustelu missä vain ja kenen kanssa tahansa.

Mutta sanoma Kristuksesta, se on uutta ja ihmeellistä, jopa hullutusta.

Sen sanoman viemiseen tarvitaan meitä, jotka uskomme. Tarvitaan myös viisautta ja rakkautta. Tarvitaan Pyhää henkeä.

Sanoma Kristuksesta on elävä ja herkkä viesti, joka koskettaa ihmisen arkaa sisintä. Ja syvimmältään se on vain viittaamista Jeesukseen, ihmisen saattelemista Hänen luokseen ja Hänen puhutteluunsa.

Se on sanomaa Jumalan käsittämättömästä rakkaudesta. Siitä, että Jumala ottaa vastaan ja hyväksyy yhteyteensä vajavaisen, syntisen ja rikkinäisen ihmisen yksin armosta, uskon kautta Jeesukseen Kriastukseen.

Tähän suuntaan Johannes viittoi tietä, kun hän Jeesusta osoittaen sanoi: Katso Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin. Tätä Johannes selitti, kun hän sanoi, että hänen tulee vähetä, mutta Jeesuksen kasvaa.

Lain vaativa ote saa siis hellittää ja armo ja rakkaus saa tulla Jeesukseen uskovan ihmisen hallitsijaksi.
Tämän asian kirkastuminen vapauttaa ihmisen ja syyllisyyden selittelyyn ja Jumalan lepyttelyyn tuhlattu energia vapautuu elämän voimaksi. Ihmisen itsekäs luonto siinä murtuu ja alkaa kasvaa hedelmää Jumalalle.

Vain evankeliumin sanoma voi pehmittää ihmisen sellaiseksi, että hän pystyy tunnustamaan virheensä ja avuttomuutensa ja toimimaan tältä realistiselta pohjalta.

Evankeliumi voi uudistaa myös yhteiskunnallisten asioiden hoidon, niin että vapautettuina markkinavoimien orjuudesta pystymme rakentamaan yhteiskuntaamme siihen suuntaan, minkä omissatunnoissamme hyväksi näemme.

Jätä kommentti

Kommentit tulevat julkisiksi ylläpidon hyväksynnän jälkeen.

*

Bitnami