Kristityn kasvu/Johannes kastaja, 3. adventtisunnuntai

(Vuonna 1993 pidetty ennen julkaisematon saarna)

Joh. 3: 26–30
Opetuslapset menivät Johanneksen luo ja sanoivat: “Rabbi, nyt on ruvennut kastamaan myös se mies, joka oli kanssasi Jordanin toisella puolen ja josta annoit hyvän todistuksen. Kaikki menevät hänen luokseen.”
Johannes vastasi: “Kukaan ei voi ottaa mitään, ellei sitä anneta hänelle taivaasta. Te voitte itse todistaa, että minä sanoin: ‘En minä ole Messias. Minut on lähetetty kulkemaan hänen edellään.’ Sulhanen on se, jolla on morsian. Mutta sulhasen ystävä seisoo hänen vieressään ja kuuntelee, mitä hän puhuu, ja iloitsee suuresti sulhasta kuunnellessaan. Niin iloitsen minäkin, ja iloni on nyt täydellinen. Hänen on tultava suuremmaksi, minun pienemmäksi.”

Sielunhoito- tai terapiasuhteessa ihminen saa tuntea, miltä tuntuu ja puhua, mikä puhuttaa. Vähin erin hän alkaa ymmärtää itseään, menneisyyttään ja kokemaansa.
Syvällekin kätketyt tiedostamattomat tunteet nousevat pinnalle. Portit avautuva, padot murtuvat.

Väärän kohtelun, laiminlyöntien, alistamisten ja nöyryytysten alle kätketyt ihmisen minuuden puolet nousevat esiin. Persoonallisuuden koko kuva alkaa hahmottua, elämän voima palata. Ilo riemu ja onni tunkeutuvat esiin masennuksen panssarin alta.

Turvallinen ja hyväksyvä sielunhoitaja on prosessin kuuntelija ja ohjaaja. Hoidettavan ei tarvitse olla muuta kuin on. Hän saa – tietoisena siitä, ettei tule hylätyksi tai tuomituksi – luvan olla rikkinäinen, tuntea vihaa ja katkeruutta ja ilmaista tunteensa…puhua ja purkautua.

Sielunhoitaja ei voi kuitenkaan korvata muita ihmissuhteita. Tavoitteena on itsenäistyminen, tervehtyminen ja kasvu ja sen myötä irtaantuminen riippuvuudesta sielunhoitajaan.

Se on usein oma prosessinsa.

Tarvitsemme siis tilapäisiä tukihenkilöitä…kävelykeppejä. Sellaiseksi tukihenkilöksi muodostuu usein myös evankeliumin julistaja, opettaja tai vaikkapa seurakunnan paimen.

Hän voi auttaa meitä avaamaan elämämme solmuja, herättämään meissä uskon ja tukea kasvuamme. Hän voi muodostua meille turvalliseksi ja luotetuksi esikuvaksi, johon helposti tarraudumme.

Kun monet ja monet auttajat menevät ohitsemme pystymättä auttamaan, silloin hän joka tietoisesti, sattumalta tao johdatettuna, pystyi vetämään meitä juuri siitä oikeasta narusta, tulee meille tärkeäksi ja tahdomme tukeutua kaikessa juuri häneen.

Tarvitsemme tilapäisiä tukihenkilöitä ja kävelykeppejä, mutta tavoitteena on, että osaamme kävellä omin avuin.

Kasvu jatkuu, tai ainakin sen tulisi jatkua. Sen myötä tukihenkilötkin vaihtuvat. Tämä on luonnollista, sillä mikään yksi kokemus, löytö tai elämänvaihe ei saisi sitoa meitä niin, että jumiudumme paikallemme.

Johannes, tämän 3. adventtisunnuntain keskushenkilö valmisti tietä Jeesukselle. Hän jopa kastoi ne, jotka tahtoivat tehdä parannuksen ja liittyä Jeesuksen odottajiin.

Mutta sitten tuli merkillinen…hämmentävä viesti: Johanneksen opetuslapset kertoivat hänelle: Rabbi! Nyt on ruvennut kastamaan myös se mies, joka oli kanssasi Jordanin toisella puolella ja josta sinä annoit hyvän todistuksen. – Jeesusta he tarkoittivat ja olivat nyt ihmeissään, kun eivät tienneet keneen tukeutua.

Johannes vastaa ja selittää asiaa laajasti ja sanoo suoraan, ettei hän ole Messias. Hän vertaa Jeesusta sulhaseen ja itseään bestmaniin. Sanoo – tosin päivän evankeliumin ulkopuolella – tulevansa itse maasta, mutta Jeesuksen ylhäältä (taivaasta siis).

Nostan nyt Johanneksen opetuksesta esille lauseen, joka ilmaisee tämän saarnani teeman: Hänen (siis Jeesuksen) tulee kasvaa, minun (Johanneksen) pienentyä.

Kristillinen kasvu merkitsee tämän sana mukaan yhä suurempaa sitoutumista ja tukeutumista Jeesukseen. Näin kahdessa mielessä:

Ensiksi! Itsetuntemuksen kasvu irrottaa meidät tukeutumasta omaan itseemme, uskonnollisiin ponnisteluihin. Irrottaa tarkkaamasta uskonelämämme ja uskomme laatua. – Armo, Jumalan rakkaus meitä kohtaan, tulee ensisijalle.

Armon tiliinhän me olemme – ikään kuin itsestäänselvyyksinä – tottuneet laskemaan epäonnistumisiamme ja heikkouksiamme, mutta varsinaisessa mielessään armo kirkastuu vasta uskontiellä, kun meille avautuvat käyttäytymisemme perusmotiivit ja parhaimpienkuin saavutustemme alta paljastuu turmeltunut ihminen, joka ei voi itseään puolustaa tai toisten edelle asettaa.

Kristilliseen kasvuun kuuluu armon syvenevä tunteminen. kristinoppimme määritelmän mukaan: kristillinen kasvu l. pyhitys on syvenevää synnin ja armon tuntoa. Tämä merkitsee entistä suurempaa riippuvuutta Jeesuksesta.

Toiseksi! Uskon kasvaminen johtaa meidät kasvavaan itsenäistymiseen, irtaantumiseen vääristä siteistä toisiin ihmisiin, pienenevään riippuvuuteen heidän hyväksynnästään ja suosiostaan.

Tämä ei suinkaan merkitse ylpistymistä ja itseriittoisuutta vaan itsensä erottamista toisista. Minä olen minä. Sinä olet sinä. Olemme ainutlaatuisia Jumalan luomuksia. Erilaisia, meillä omat taipumuksemme ka lahjamme. kaikki olemme puutteellisia ja vajavaisia ja tarvitsemme toisia.

Ihmisen elämän peruskysymyksiä on juuri tämä: Miten ymmärrän itseni suhteessa toiseen ihmiseen.

Kun olemme tämän asian kanssa tasapainossa, voi ihmissuhteissamme, vaikkapa aviosuhteessa syntyä pakonomaisen riippuvuuden asemasta kumppanuus. Tältä pohjalta meissä toteutuu jotain merkittävää vaikkapa Jeesuksen antaman Jumalan lain tiivistelmän tavoitteesta: Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.

Muistattehan Maria Magdalenan, josta Jeesus ajoi ulos seitsemän riivaajaa? Ennen Jeesuksen kohtaamista hän oli todella onnettomassa tilassa. Ojan pohjalla!, voisimme hänen tilannettaan kuvata. Jo yhdenkin riivaajan vallassa oleva pinnistelee pohjamudissa, niin seitsemän…siinä on jotain sanoin kuvaamatonta.

Mutta Jeesus paransi hänet. Ja hän todella parani. Poikkeuksellista muihin Jeesuksen parantamiin ihmisiin tässä tapauksessa oli se, että ainoana naisena kaikkien parantamistaan, Jeesus otti Marian mukaansa opetuslapsijoukkoon.

Maria tarvitsi lähelleen tukihenkilön. Hänelle Jeesus ei voinut sanoa heti parantamisen jälkeen, niin kuin monille muille: mene ja kerro sisarillesi ja veljillesi…

Mutta senkin itsenäisyyden aika tuli. Johanneksen evankeliumissa kerrotaan Jeesuksen ja Marian kohtaamisesta Jeesuksen ylösnousemisen jälkeen hänen haudallaan: Maria luuli Jeesusta puutarhuriksi ja sanoi: Herra, jos sinä olet vienyt hänet täältä, niin sano minne olet hänet pannut. Minä haen hänet pois. Silloin Jeesus sanoi hänelle: Maria! Maria kääntyi ja sanoi: Älä koske minuun, minä en ole vielä mennyt Isäni luo. Mene sinä viemään sanaa veljilleni. Maria meni ja kertoi opetuslapsille: Minä olen nähnyt Herran! ja kertoi, mitä Jeesus oli hänelle sanonut.

Tässä kohtaamisessa oli kysymys irtaantuminen vääränlaisesta suhteesta Jeesukseen ja toisenlaisen suhteen syntymisestä: Maria muuttui potilaasta hoitajaksi. Kun hänen identiteettinsä oli vahvistunut, hän kykeni olemaan itsenäinen Jeesuksen seuraaja., ilosanoman viestinviejä.

Tähän suuntaan meitä kutsutaan kasvamaan.

Tekstimme soveltaminen nykyaikaan herättää myös kysymyksen, onko Jeesuskin laskeva tähti. Onhan hän ollut pinnalla koko kirkon historian ajan, mutta pitäisikö meidän irtaantua hänestäkin?

Merkkejä tämänkin tapaisesta itsenäistymisestä on nähtävissä: Monet uskonnot ja monenlainen uskonnollisuus nostavat päätään ajassamme. Puhutaan ns. uushenkisyydestä, jossa usko ei välttämättä liity henkilöön, vaan on henkisen etsinnän löytöihin.

Yhä uudestaan olemme saaneet kokea senkin, miten aatteet menevät ja tulevat ja jättävät kannattajansa lopulta orvoiksi etsijöiksi. Evankeliumilla Jeesuksesta sen alkuperäisessä muodossa on jatkuvasti kysyntää.

Johannes sanoo evankeliumissaan omana ja oppilaskavereidensa kokemuksena: Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme. Me katselimme hänen kirkkauttaan, kirkkautta, jonka Jumala ainoalle Pojalle antaa ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.

Ja myöhemmin Pietarin suulla: Herra, kenen tykö me menisimme, sinulla on iankaikkisen elämän sanat. Ja me uskomme ja ymmärrämme, että Sinä olet Jumalan Pyhä. Jeesuksesta meillä ei ole varaa irtaantua.

Taas tänä jouluna kirkot täyttyvät sanakuulijoista, jotka etsivät vastausta elämänsä peruskysymyksiin Jeesuksesta ja Hänen evankeliumistaan.

Saamme käydä jouluumme suurin toivein ja riemullisin mielin. Yhä edelleen sanoma Jeesuksesta avaa meille elämän.

Jätä kommentti

Kommentit tulevat julkisiksi ylläpidon hyväksynnän jälkeen.

*

Bitnami